Lemmikki jättää elämään jäljen, joka säilyy pitkään. Suomen Eläintuhkauksen vieraskirjassa voit jakaa muiston rakkaasta ystävästäsi, sytyttää symbolisen muistokynttilän sanojen muodossa tai lukea muiden lemmikinomistajien koskettavia kertomuksia. Jokainen tarina kertoo ainutlaatuisesta ystävyydestä, joka ansaitsee tulla muistetuksi.
Kiitos, että jaoit rakkaan lemmikkisi muiston kanssamme. Lisäämme muistokirjoituksen sivuillemme tarkistettuamme sen.
Onnistui!
Zorro 15.5.2012-15.10.2026
Kiitos kaikesta, rakas Zorro. Olit uskollinen ystäväni, lohduttajani ja suurin iloni. Sydämeni on täynnä kauniita muistoja sinusta. Olit maailman hienoin poika, ja ikävä sinua on todella kova. Lepää rauhassa, kultainen ystäväni.
Camilla
Olit ihana kssa 15.vuottta ja ja risat.Elämä oli tosi antoisaa.Mutta akkiä sinä sairastut ja kunto huononi joten nukuit pois Pääsit sinne KIssojen enkelten taivaaseen .Ikävöiden kovasti Mamma.
Mielin muistolle
Mieli, pikku taikasilmä. Syntymäaikasi ei ole tiedossa, se on joku vuosista 2006-2011. Me kohtasimme 2013 alussa, kun kohtalo oli saattanut sinut HESY:n hoteisiin. Meillä oli monta iloista vuotta. Ikävä on valtava, mutta lohtua tuo se, että sait olla oma reipas itsesti viimehetkiin asti. Se on tärkeää. Muistissa säilyy kaikki se ilo ja hyväolo, jota sain seurata ja jonka minulle annoit.
Pikimusta maatiaiskissa Tuusa
Meidän rakas pikkuinen pikimusta maatiaistyttö Tuusa 2009-2026. Kiitos ehdottomasta rakkaudesta, jota levitit ympärillesi. Olit erityinen pieni ja musta, rankoista lähtökohdista sisulla selvinnyt kissa, joka kosketit sydämiä vain olemalla ihana, persoonallinen oma itsesi ♥
Meillä on niin kova ikävä sinua. Olisitpa vielä täällä kanssamme.
?Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.
Minä rakensin teille talon
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden mutta palaan
Uniinne toisinaan.?
? Kaarina Helakisa: Taivaskissa ?
Ihana Tuusakissa v.2009-2026
Ihana rakas mummokissamme! Olit elämämme ilo, korvaamaton osa elämäämme ja sairautesi tuli meille järkytyksenä! KIitos siitä että olit olemassa ja isona osana meidän elämäämme 17v ajan. Silti tuntuu että lähdit liian aikaisin :( Kaipaamme sinua todella paljon! <3 Emme unohda sinua ikinä!
Rakas Siiri kisu ja siskonsa Kerttu
Siiri lähti tänään sisko Kertun luokse ja mammalla on ikävä ja suuri suru. Ikä ja sairaus vei voiton. Nähdään sitten siellä jossain typsyt.
Siiri 26.6.2008-17.7.2026 (18v)
Kerttu 26.6.2008- 25.6.2025 (16 v)
Penni
Hyvää matkaa vihreämpiin metsiin Penni. Saimme olla sinun ihmisesi liian lyhyen aikaa.
Olit lempeä ja suurisydäminen jättiläispoikamme.
Nyt saat juosta ja uida ilman kipuja siellä jossain.
Meillä on kova ikävä.
Rottweiler Diiva
Liki 12 vuotta onnea ja iloa kanssasi sain viettää . toit iloa elämääni. Sinuun oli helppo luottaa etkä koskaan tuottanut pettymystä. Olit enemmän kuin lemmikki olit minun paras ystäväni. Nyt olet poissa ja kaipaavan sinua höpsönenä niin paljon
Sunny Tapani Koo
Maailma romahti me pysymme pystyssä. Olit Sunny Beachin loma aarre. Näit ja koit 13 vuoden aikana niin paljon. Pienestä reppanasta tuli niin reipas ja viisas vanhus liian nopeasti ja elämä hiipui yllättäen. Olet rakas ❤️me näemme vielä. Rakkaudella sinua jäivät kaipaamaan omasi Satu, Sofia ja Siiri
Ihana pikku Rco 3.10.2010-24.11.2025
Niin paljon jaksoit olla tukenani 15 vuoden ajan. Kaipaan sinua suunnattomasti ja sydämeni tuntuu raskaalta. Yritän muistella iloisia aikojamme jotta tästä surusta selviän. Tulet aina olemaan muistoissani pieni urhea chihuni.
Rakas Nera 03.07.2024 - 03.11.2025
Kuolemaa ei ole.
Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä, Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.
Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla, miten ennen puhuit.
Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai surulliseen puhetapaan.
Naura kuten aina nauroit pikku jutuille, joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.
Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.
Elämä tarkoittaa kaikkea.
Se on sama mitä se on aina ollut, katkeamaton jatkuvuus.
Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi, vaikka olen poissa näkyvistäsi.
Odotan sinua välimatkan päässä
jossain hyvin lähellä,
juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.
Kiitos Rakas Nera
Meidän rakas Luna 6.7.2018 - 23.7.2025 Australianterrieri
Tulit elämääni tuoden iloa ja rakkautta.
Olit paras ystäväni ja kaikkien kaveri etenkin Millan joka meille tuli vanhoja päiviään viettämään.
Meillä on todella kova ikävä sinua.
Nyt olet vapaa tuskista joihin hoidot eivät auttaneet vaikka kaikki tehtiin.
Lähdit aivan liian aikaisin rakas Luna.
Sinun huumorintajuasi ja höpsöjä temppujasi kaipaan päivittäin.
Olit täydellinen juuri sellaisena kun olit.
Nähdään joskus siellä sateenkaarisillallla.
Olet ajatuksissa, sydämessä ja muistoissa.
~Ikävöiden ja lämmöllä muistaen Perheesi
Toyvillakoira Sulo 15.1.2012 - 15.5.2025
Kiitos pieni hyvä poika kaikesta pyyteettömästä rakkaudesta, kaikesta ilosta ja onnesta jota toit meille.
Olemme kaikki kiitollisia siitä, että saimme tutustua sinun suureen persoonaasi. Rakastan sinua aina.
Olethan kiltisti pikku-Papu <3
Englanninsetteri Ninja
18.10.2015-15.04.2025
Olit kaunein ja kiltein koira, sinun sydämesi
oli täyttä kultaa.
Olit mamman aarre, kuljit kanssani aina minne
meninkään ❤️, siksi piha tuntuu niin tyhjältä ja lintujen laulu raastaa sydäntä, kun rakastit seurata lintujen touhuja.
Tiedän että seuraat minua mutta eri muodossa ❤️. Ikuisesti sinua rakastaen ❤️
T. Mamma, iski ja Ronja
Rakas Lilli
Lilli,sinä suloinen kisuni.Saavuit yllättäen luokseni 14v sitten jo aikuisena kissana ja vaikka tiesin,että lähdön hetki koittaa pian, niin se tuli sittenkin yllättäen. Olithan jo 20v7kk ikäinen. Syksyn ajan sairautesi eteni ja lopulta päätökseni laskea sinut muiden kissakavereiden luo kaarisillalle oli helppo.
Sinä jätit tassun jälkesi sydämeeni. Kiitos kaikesta rakas kissaystäväni❤️
Kiitos ihana Lillimme, kun saimme kulkea kanssasi palan matkaa. Olit lempeä, kiltti ja ihmisrakas. Saattelimme sinut sateenkaarisillalle, jonne kuljit sylissämme, sinua rapsutellen ja silittäen. Varoittamatta ja äkisti menetit ensin toisen silmän ja sitten toisen silmän pahalle uveiitille ja sarveiskalvon haavaumille, jotka tulehtuivat ja sokeuttivat sinut hyvin nopeasti. Mikään hoito ei auttanut ja oli tullut aika päästää sinut sateenkaarisillalle. Hyvää matkaa, Rakas Lilli 💔💔💔 Laumasi jää kaipaamaan sinua 😪😪😪
Taavi ❤️ rakas pumipoika, 30.7.2010-29.6.2024
Sait elää hyvän elämän koko perheen rakastamana ❤️ ja sinulla oli paljon koirakavereita, joista osa jo odottaa koirien taivaassa sinua. Sinua jäi kaipaamaan perhe sekä Vinski kissa. Olet ikuisesti sydämmissämme❤️ ikävä on suuri 💔🐾
Rakkaalleni
Lähdit seurastamme 13.05.2024. Ikävöin sua joka ikinen päivä ja en tule koskaan pääsemään susta yli. Lohdutan itseäni sillä, että otin sut perheeseemme lämpimästi vastaan ja että olin siinä sun vierellä loppuun asti.
Ikävä on suuri. Rakastan sua ikuisesti Pretty
❤️Rakas Nemi-kissani❤️ 1.8.2008-16.2.2024 ❤️
You came into my life one day, So beautiful and smart, My dear and sweet companion, I loved you from the start.
And though I knew the time would come, When we would have to part, You will never be forgotten, You left paw prints on my heart. ❤️
Kiitos rakas Nemi-kissani kun olit osa elämääni 15 vuoden ajan. Olet sydämessäin aina kunnes saan taas pitää sinut sylissäni taivaassa!
MIISA
Kiitos että olit meiidän matkassa kohti jotakin. Olit tosi tärkeä ja ihana.Kaikella on aikansa ja odota meitä siellä jossain Hetkeksi jäämme viellä tänne. Tulemme perässä ja toivottavasti vielä kohdataan. Suuri ikävä on. Nöpökin kaipailee ja etsii kaveriaan---
Rakas Eva - kissamme
Olit maailman suloisin ja kaunein kissa.
Olet ikuisesti sydämissämme❤️❤️❤️
Pyhä Birma
Eva Veronica 15.5.2013-15.12.2023
Taavi Herra
- Your wings were ready to fly but our hearts were not-
Taavi, kissataivaan komein enkeli
03.10.2013- 08.12.2023
Mun kissa mun Lloyd
2-vuotias kissani kuoli eilen kello 17.30. Hänellä oli ollut jo outona muutaman päivän, mutta vasta eilen hän ei enää pystynyt liikkumaan paljoa, ei syönyt/juonut/käynyt vessassa jne. Jo tätä aiemmin hän oli ollut paljon vaisumpi, eikä enää leikkinyt juuri ollenkaan.
Lähdimme eilen iltapäivällä eläinlääkäriin, lääkäri sanoi hänellä olevan keuhkoinfektio, jonka voisi parantaa lääkkeillä tästä aamusta alkaen. Olin niin relieved ja uskoin, että kaikki on nyt taas hyvin.
Tulimme taxisaa ja Lloyd ei ikinä tykännyt automatkoista, joten emme ihmettelleet, kun hän alkoi autossa rääkyä. Rääkäysyt/ mauahdukset eivät kuitenkaan kuulostaneet normaaleilta, ne olivat käheitä. Jopa kehtasimme nauraa Lloydille.
Juuri kun saavuimme kotipihaan Lloyd vaikeni. Emme aavistaneet mitään. Kun sitten avasimme kopan, hän oli laskenut allensa ja suusta vain tuli vaahtoa. Lloydin silmät kiilsivät, mutta niissä ei enää ollut elämää. Se kuva päässäni on hirvein.
Lloyd Félix Montgomery Garmadon on paras kissa, jota olisin ikinä voinut toivoa. Hänen kanssa leikkiminen on parasta ja kehräys maailman rentouttavin ääni. Lloyd on elämäni paras asia, enkä varmaan ikinä pääse tästä yli. Rakastan sua Lloyd.
Topi koiramme
Lähes 12 vuotta olit meidän perheen lemmikki ja lellikki. Sait elää rakkaudentäyteisen elämän.
Joskus vain aika loppuu kesken ja on aika luopumisen. Erittäin raskain sydämin annoimme sinun Topi lähteä,
Toivon, että sinulla on nyt vapaus juosta ja nauttia toisessa ulottuvuudessa.
Suurella kaipauksella laumasi.
Rakas Viiru❤️5/2010 - 7/2023
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä kun näin valokuvasi ensimmäisen kerran vähän reilu 13 vuotta sitten❤️ Saimme sinut kotiimme heinäkuussa 2010. Olit maailman kaunein, lempein ja suloisin kissa❤️ Sairautesi tuli meille suurena shokkina ja jouduimme luopumaan sinusta vajaa viikko sitten😢 Jätit tassunjäljen sydämiimme🐾 Hyvää taivasmatkaa, olet ikuisesti sydämessäni❤️❤️
Elsa (Bossanova)15.4.2010-24.4.2023
💔💔💔
Kauniina kevätpäivänä lähdit pois. Meidän oli pakko päästää sinut, koska kasvain, jota ei voinut leikata, vei voimasi ja aiheutti kipuja. Voimasi hiipui vaikka yritit näyttää iloa loppuun asti. Silmistäsi näkyi, että halusit päästä jo lepäämään.
Sydän on surusta raskas. Pienestä perheestämme puuttuu iso palanen. Niin paljon jää sinusta hyviä muistoja, joita emme ikinä voi unohtaa.
Hyvää taivasmatkaa rakas ♥️🐾
Arwin muistolle 9.5.2011-11.1.2023
Sain kulkea kanssasi 11 hienoa vuotta. Sinä et ollut vain hyvä poika, sinä olit äidin paras poika.. 💓 Rakastan ja kaipaan sinua todella paljon. Minulle oli tärkeää saada sinut kotiin uurnassa. Nyt lepäät kirjahyllyn päällä.
Koti ja sydän on tyhjä mutta tiedän että sinulla ei ole nyt kipuja. Saimme viettää ihan parhaan viimeisen kesän , olimme paljon valjaissa ulkona ja olimme lähekkäin.
Jo ihan pikku pentuna sinä valitsit minut, kun tulin katsomaan kissanpentuja enkä vielä tiennyt mikä pentu on minulle, sinä tulit istumaan varpaideni päälle, sinä valitsit minut ja siitä yhteinen matkamme alkoi.
Opetit minulle paljon.
Olit minun paras ystäväni . Kiitos että juuri sinä olit sellainen kuin olit. Olit täydellinen. Nyt olet äidin suojelusenkelinä siellä jossain.
Hyvää yötä kulta sinne jonnekin.
Äiti kaipaa ja rakastaa sinua.
Rakas ystäväni Amico
Lähes 14 vuotta kuljit vierelläni, nukuit vieressäni. Rakastit olla kanssani mökillä, toivoin että olisimme saaneet olla siellä yhdessä vielä tulevan kesän. Jouduin päästämään sinusta irti, koska terveytesi romahti ja olit niin peloissasi. Sain onneksi olla turvanasi viimeiseen sydämenlyöntiin. Koti on nyt tyhjä ja eloton mutta sinä olet saanut levon, se on ainut asia mikä lohduttaa minua nyt. Sinun poismenosi kosketti kaikkia läheisiä myös. Olet aina sydämessäni, kääpiöpinserini Amico <3
3.4.2009-20.1.2023. Me kohtaamme vielä taivaassa <3
Nunnun muistolle ❤️
Hennot tassusi äänet ovat ehkä vaienneet kodistamme, mutta sydämessämme pysyt aina. 🐾 Olet rakas. ❤️
Chow Chow Urho 2010 - 2022
Urho, niin rakas ja niin viisas sekä herkkä. Paras lohduttaja mitä äidillä on milloinkaan ollut. Herkkyytesi minun tunteisiin, olivatpa ne surua, iloa, uupumusta tai mitään muuta, olit aina valppaana huolehtimaan minusta.
Olit seikkailija, omat retkesi - joskus huolestuttavan pitkät - olivat viedä minulta järjen. Sain Sinut aina takaisin kunnes eteen tuli viimeinen matkasi sateenkarisillalle. Heikkenit yllättäen ja nopeasti. Jaksoit vielä uupuneena heilauttaa häntääsi vaikka kipulääkitys oli silmäsi sumentanut. Oli kunnia saada pitää tassustasi kiinni ja kuiskia korvaasi jäähyväiset. Hyvää matkaa Sinulle tassutaivaassa. Olet ikuisesti sydämessäni. Äiti.
Zorro 5.12.2022
Meidän rakas kissamme zorro pääsi lepäämään 16v vanhana. Rakas ja hyvä kissa olit, kova ikävä jäi. Lepää rauhassa.
Niilo Ilmari
Kiitos rakas Niilo russeli näistä lähes 14 vuodesta. Olit niin huippu tyyppi, kaikkien kaveri ja opetit arkoja koiria sekä ihmislapsia rauhallisuudellasi, että voitit kaikkien luottamuksen. Kuntosi romahti lääkkeistä huolimatta ja, kun et jaksanut nousta pedistäsi enää iltapäivällä, vaikka aamulla käytiin ulkona, niin tiesin, että oli aikasi lähteä. Eläinlääkäri tuli kotiin ja sait nukahtaa omassa pedissäsi turvassa. Kiitos siitä viime katseesta, en unohda sitä koskaan, kun sanoin sinulle, että voit lähteä. Ikävä on valtava.
Pamsu 🐾 elämäni suurin rakkaus sammui 15.8.22
Sydämesi oli vahva, se olisi jaksanut kyllä. Luonteesi oli täydellinen ja osasit pyörittää henkilökuntaasi ihan miten halusit. En tiennyt, millainen oli ensimmäinen elinvuotesi, olivatko jalkasi alusta asti "heikko lenkkisi". Nivelrikko alkoi vaivata, ja se paheni huomaamatta ajan mittaan. Olit jo niin valmis lähtemään - sen näki kun lähdimme viimeiselle lääkärireissulle. Nukahdit rauhallisesti hyvissä käsissä, rapsuttelin korvien takaa kunnes sykkeesi oli varmasti sammunut. Pysyt aina mielessäni. Sateenkaarisillalle tavataan, rakas Pamsuni.
Jasu
Olit viisas, kiltti ja rakastit uimista. Maailman paras koira olit kaikki 13 vuotta. Varoittamatta sinun kuntosi romahti.
Kiitos että jaksoit lääkäriin jossa saimme olla kanssasi viimeiset hetket ja sait rauhallisesti nukahtaa sylissä. Kaipaamme sinua valtavasti.
Remu, Reinomies, Mamman rakas😘
Mä toivon sulle loputtomasti palloja, keppejä, pusikoita mihin nostaa jalkaa, uimapaikkoja, herkkuja ja pehmeitä petejä. Näistä sä tykkäsit niin kovasti.
Sua ei satu enää, ja se on pääasia 💕
Olit maailman paras poika, minun ja meidän rakas ❤️
Remu 5.3.2010-15.7.2022
Pipsa Kissa
Kiitos vuosista mitkä täytit ilolla. Lepää rauhassa ystävä.
L&O ja perhe
Veera Amalia,rakas <3
Nyt sinä olet siellä ja sulla ei ole enää paha olla eikä kipuja.Äiti ja Isi jäi sinua kovasti kaipaamaan,mutta me tullaan sinut aina muistamaan ja aina olet meidän mukana ikuisilla lenkeillä.Kiitos Suomen Eläintuhkaukselle ja henkilökunnalle.RIP Veera Amalia ,Rakkaamme <3 <3 <3
Till Fifi
Älskade lilla russinstrut, jag saknar dej så. Du var den snällaste och finaste katten i världen för mej. Din egen Grutti
Chilukilu rakas
Kiitos ihana pieni chihumme Chili
Ikävä on kova!
R.I.P Chili 5.7.2008-18.9.2017
Rakas Lissu
Kiitos vuosista 21v 4kk 2p jotka sain kanssasi taivaltaa. Ikävä mutta tiedän sinun on hyvä olla! Olit aivan ihana kissa!!
Lissu 21.3.2000-23.7.2021
Hugo Rottweiler
Rakas Hugomme elit pitkän ja tapahtumarikkaan elämän. Kiinnyit lähimmäisiisi ja olit luotettava ystävä. Rakastit lumessa kieriskelyä, yhteisiä ulkolenkkejä, auton kyydissä olemista ja vinkuvia leluja. Suojelit aina koko perhettä ja osoitit elein että välität.
Jäämme syvästi kaipaamaan yhteisiä hetkiä, tulet aina olemaan sydämissämme. Rakastamme sinua valtavasti! <3
25.10.2010 - 12.1.2022
Kissa nimeltä Kissa
Vaikka kissani nukkui pois jo23.11hänen muistonsa elävät mielessäni,muistoissani.Jäljellä on vain sairas ikävä.
Minni
Meidän Minni koira sai elää pitkän,rikkaan elämän rakastavassa kodissamme.Tänään 27.12,2021 jouduimme luopumaan lemmikistämme.Minni ehti elää yli 15 vuotiaaksi.Hyvää taivasmatkaa Rakas Minni.Nyt sinun on hyvä olla🥰💖
Rakas Aatu
Melkein neljätoista vuotta saimme sinua rakastaa rakas koiramme Aatu❤️ ikävä on suuri sanat ei riitä kertomaan sitä rakkauden ja ikävän määrää❤️ pääsit kivuista,nyt sinulla on hyvä olla,hyvää matkaa🌹🦮
Lotte
Lotte 20219-2021 Hyvästien aika- tuli liian pian. Hetken viivyit täällä vaan, nyt on aikasi jatkaa. Jokainen onnea pitää saa vain hetken kerrallaan. Ihanaa koiramme Lotte
Sulo-pikkupinserimme
Rakas perheenjäsenemme Sulo, sinulla oli suuri sydän ja ehtymätön rakkaus. Nyt on pehmeät sammaleet ja kevyet tassut. Ei tunnu kipua ja tuskaa. Ikävä on pohjaton. Ikuisesti sydämessämme!
15.6.2007 - 25.11.2021
Hipsu ❤️
Olit Hipsu maailman paras kissa. Rakastan sua ikuisesti.❤️
EMMY KISSA
Hyvää matkaa Emmy.Olet aina sydämessäni rakas, ikävä on kova.
Maailman ihanin kissa Hipsu
Kiitos Hipsu, kun teit mun lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta ihan parhaan❤️
Sä valloitit meidät sun fiksulla, ihanalla ja erityisellä persoonalla. Oltiin niin onnekkaita, kun saatiin just sut meidän perheeseen. Elämäni paras päivä kun tulit veljesi kanssa meille.❤️
Sua ikuisesti ikävöiden ja rakastaen
-Hipsun perhe
Hipsu 2003-2021
Rakas Morso kisu
Jäähyvästi rakas Morsomursu, kaipaus vain jäljelle jäi 18 vuotta kestäneestä yhdessä olosta.
Hyvää taivasmatkaa, Rölli
Kuljit kanssamme lähes 14 vuotta. Olit luonteeltasi mahdottoman sinnikäs, jästipäinen, mutta niin uskollinen ja rakastava omillesi. Viimeiset hetkesikin elit juuri sillä tavalla, kuinka itse halusit. Lähdit kotona rakkaittesi ympäröimänä, vaikka lääkäriaikakin oli jo varattu.
Jätit kotiimme ja sydämiimme suunnattoman tyhjyyden ja ikävän. Emme epäile, ettekö sinä pärjäisi siellä jossain. Meistä jotikoukoista emme mene takuuseen, mutta parhaamme yritetään.
Muista, että rakastimme ja rakastamme sinua aina täydestä sydämistämme. Kunnes taas joskus kohtaamme, pitävät jo sateenkaarisillalle matkanneet kaverisi sinulle siellä seuraa. Anna heidän pitää, äläkä esitä kovista :)
Onnellista matkaa, Röpö!
Lepää rauhassa Pekko
Olit paras ystäväni monta vuotta, Pekko. Lepää rauhassa.
Rakas ihana "isoveli" ja maailman paras ystävä.
Oli maailman raskainta katsoa kun sinuun sattui, vielä raskaampaa oli jättää jäähyväiset. Et enää voinut nauttia lenkeistä, lempipallosta tai herkkupaloista. Sydämessäni on valtava tyhjiö. Rakastan sinua nyt ja aina rakas Ziggy. Kuljethan vierelläni ikuisesti ♥️
Luppa-marsu 18.1.2016-18.9.2020
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
Kiitos yhteisistä vuosista rakas Luppa, nyt sinuun ei en satu. 💔
Hertta 18.6.2009 - 5.9.2020
Olit rakas ja korvaamaton. Sinua ihanampaa koiraa en tule ikinä kohtaamaan. Nyt sinulla ei ole enää kipuja. Rakastamme sinua.
Hyvää Matkaa, mummo. Pidämme Tarmosta hyvää huolta.
Tikru kissa
Olimme 12 vuotta yhdessä iloisia päiviä olit paras ystäväni.
2008-2020, kunnes yhtäkkiä sairaus tuli.
Lempi kisu
Rakas kissamme eli kanssamme lähes 18 vuotta. 2 päivää sitten jouduimme tekemään vaikean päätöksen, jotta pääset kivuistasi.
Suru on suuri koko perheellä ja itkusta ei tule loppua💔 koti on niin tyhjä ilman sinua😭
Ruttu poika 18.4.2013-17.4.2020
Kiitos ruttu poika yhteisistä ihanista vuosista mitkä saatiin viettää yhdessä et jaksanut jatkaa matkaa enään kaipaamaan jäi myös roman Santeri ja repe sinun leikki kaverit
Perhe❤️ Luca 19.7.2009-16.6.2020
Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa koskaan.
Hyvää matkaa uskollinen rakas ystävä❤️
Jade 4.7.2009 - 3.5.2020
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton
Aya 13.12.2007-18.2.2020
Hiljaa kuiskasin "Olet vapaa" <3 Kyynelten läpi hymyilen, pääsit oman äitisi luokse.
Rakas Puff kissa
Tulit elämääni 14.10.2016 kun adoptoin sinut Rekku Rescuelta ja sain kunnian alkaa sinun omaksi ihmiseksi. Olit tuolloin jo 9 vuotias kollimies. Sitten tuli haimatulehdus josta selvisit. Vuotta myöhemmin jouduit palleatyräleikkaukseen joka onnistui ja saimme vielä yhteistä aikaa. Haimatulehdus kuitenkin uusiutui ja sinulta löytyi loppuvaiheessa myös kasvain kylkiluuvälistä.
Rakas Puff - kiitos näistä 3 vuodesta jotka olit kissani. Opetit minulle niin paljon läheisyydestä ja läsnäolosta, olen siitä sinulle ikuisesti kiitollinen!
Nyt olet saanut rauhan kivuista, sinun on hyvä!
Mammmalla on kova ikävä!
R.I.P. Puff 5.5.2007 - 28.8.2019
Rakas Myy❤️
Oli kova paikka luopua sinusta pikku Myy😭 Mutta nyt voitte olla Kertun kanssa yhdessä aina❤️Kerro Kertulle rakkaat terkut.... Ikävä on kova, mutta nyt teillä on hyvä olla❤️Teitä ei korvaa mikään..... 😢Maailman parhaat koirulit, mamman kirkkaat tähdet taivaalla🐾🌟 Me kyllä joskus vielä nähdään, tiedän sen💖
Kisu-Laura❤
Meidän äärettömän rakas perheenjäsen,minun kissa lapseni ja pitkä-aikainen ystäväni,jouduttiin nukuttaa iki-uneen 2.8.2019. Kisu-Laura eli 14 hyvää,tervettä vuotta,kunnes tuli leukaluun syöpä😔😭Ikävä on kova. Kiitos,Kisu-Laura,kun olit ilonamme❤Kuljet aina mukanani.
NINI 2002-2019
"Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä,
siellä ilo loppumaton niin kuin enkeleillä."
Pienelle Ninille rakkaudella,
Kristiina Tupala
Valtteri ❤
Marraskuussa selvisit vuotavasta pernasyövästä, kiitos nopean ja taitavan lääkärin. Olin kiitollinen, että saimme viettää joulun ja uudenvuoden kanssasi. Tammikuussa kaikki kuitenkin muuttui. Diagnoosi oli agressiivinen suusyöpä, jota ei voi leikata. Olit niin sitkeä pikkuinen, että vaikka lääkärit antoivat aikaa vain muutaman viikon aikaa, taistelit vielä kaksi kuukautta.
31.3.2019 kuitenkin nukuit sylissäni pois. Silitin sinua loppuun asti ja kerroin että voit päästää irti ja luovuttaa. Tunsin kädelläni, kuinka pieni sydämesi lopetti lyömästä. Ikävä on kova, mutta tiedän että olet paremmassa paikassa, ilman kipuja. Ja onneksi et ole siellä yksin. Kaverisi tomppa on odotellut sinua jo jonkin aikaa ❤
Valtteri (super mopsi) 7.7.2008 - 31.3.2019 🌼
Nata-nassukkaiseni
Aika kuluu kuin siivillä, et enää kehrää mun vierellä. Nuo tassut pehmeät, valkoiset, sulatti kaikki sydämet. Katse lämmin ja kultainen, viipyi mielessäni ja kerroit sen. Tuli aika palvelun viimeisen.
Stella, shetlanninlammaskoira
Sain syliini palan taivasta, nyt tiedän mitä kaivata. Rakkaan Stellan muistolle 4.10.2008 - 15.2.2019. Ikävä raastaa rintaa, mutta rakkaat muistot säilyvät sydämessäni nyt ja aina. Kuljet aina mukanani oma sinisilmäinen huiskahäntä, mun ilopilleri. <3
Pörri 20.9.2001-23.1.2019
Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
kissoille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen.
Silitän kerran ja toisenkin, itken kesäsateen verran.
Ihan kaikesta kiitän, muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.
Onni-koiramme 20.3.2004-4.1.2019
Kiitos saimme Onnin kotiin viime maanantaina.Ja lauantaina hautasimme pellavauurnan edesmenneen koiramme Danan viereen.Ikävä on, ja tyhjä olo😭... muistoissamme olet rakas uskollinen ystävämme ♥ ikuisesti♥🌠🐕
Adan muistolle❤
❤"Kun kaipaus ja ikävä polttaa niin, että satuttaa, kuuntele silloin sydäntäsi, joka kertoo sinulle, että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan, ja nyt muistot ovat kauneinta mitä sinulla on"❤ Hyvää matkaa Ada😭Rakastamme Sinua❤ 05.11.06-18.01.19.
20.3.2004..4.1.2019
Onni Rakas koiramme muutti koirien taivaaseen tänään illalla n.19.45 eläinlääkäri n luona.Ikävä on suuri....😞😢..mutta Onni sai elää pitkän ja hyvän elämä.Hyvää matkaa uskollinen ystävämme♥♥
Tikru 25.5.2008-2.1.2019
Hyvää matkaa Rakas...olet aina sydämessäni...
Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
kissoille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen
Silitän kerran, itken kesäsateen verran
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän....
Timi 20.5.2005-27.9.2018
Hyvää matkaa rakas Timi<3 Kiitos näistä 13 vuodesta, jotka saimme yhdessä viettää. Ikävä on lohduton, mutta tiedämme, että sinulla ei ole enää kipuja. Rakastamme sinua ikuisesti<3
Sulo 19.05.2007-24.9.2018
Rakkaimpani, nyt olet vapaa, vailla kipuja.
Näemme taas, sitten joskus, kulta pieni.
Iso kiitos Sulon rauhallisesta lähdöstä
Lahden kaupungin eläinlääkäri Elina Airolalle.
Rakas pikkuinen Salmiakki 4/2018 - 24.8.2018
Niin äkkiä voi eron hetki tulla, vain pienen hetken kanssas sain. Lähdit aivan liian aikaisin, en voi sitä ymmärtää.. mut nyt siun on hyvä olla. Ikävä on suunnaton, olet ajatuksissamme päivittäin. Kuulen yhä pehmoisen hurinasi ja pienten tassujen tepsutuksen. Kauniit muistot sydämessäni. Hyvää matkaa rakas, tapaamme vielä joskus. Sinua ikävöiden mamma, iskä ja Nipsu kissa.
Rakas Peku <3
26.12.2005-31.7.2018.minulla on sinua niiiiin iso ikävä,niin iso ettei sille löydy määrää...pakko oli sinut pois päästää,ettei sinuun sattuisi..iso pala sydäntäni lähti mukanasi..toiv.sinulla on nyt hyvä olla,rakastan sinua aina poikani<3
Rakas Nana
16.10.2004 - 26.07,2018
Me niin kaipaamme sinua.Olit meille tosi rakas.Nyt sairaus vei sinut meiltä,nyt sinulla hyvä olla.Hyvää matkaa Nana rakas.<perheesi
</perheesi
Rakas Bolita-kissa
Rakas, oma Bolita-kissani.
Kiitos kaikista näistä lähes 16 vuodesta jotka sain elää kanssasi. Koti on ihan tyhjä ilman sinua. Kaipaan sinua joka solullani, oma rakas Bolitani. Hyvää matkaa Bolle Bolderoni. Elät aina sydämessäni ja toivon että vielä tavataan siellä hengen avaruuksissa ja sfääreissä.
Koirien taivas Zorro 4.9.2001-13.7.2017
Alla koirien taivaan, joka ihmisiin siteen yhdistää
Mietin miksi ? näkymä siitä on täysin erilainen?
Mun Zorrolleni löytyy oma taivas kullanhohdokas
mutta millaisen maiseman päivittäin siitä mä nään ikävöiden?
Pentuna hurmaavavana kaikki valloitit
Kaikki kehut ja herkut itsellesi voitit.
Musta/harmaa komea papparainen
lämmin, räpylätassuinen perheenjäsen.
Paljon erilaisia temppuja opeteltiin
Hyvää ja tarkkaa nenää harmiteltiin.
Valikoiva kuulo teki erikoistapauksen,
kun taas sade teki vesikoirasta arkamaisen.
Kaikki valokuvat Zorrosta saavat aina mut hymyilemään,
jokainen arvokas hetki tulee sisälläni säilymään.
Yli 15 pitkää vuotta meidän seuranamme
olemalla paljon enemmänkin kuin vain koiramme.
Ihanat suklaasilmät, luonteesi kiltti ja rauhallinen
Omit kaikki sängyt muka ollessasi uninen.
Ulkona lenkeillä juoksit sulavasti liitäen
siellä missä jotain tapahtui, niin syöksyit vauhdilla kiitäen.
Ainoa joka huolehti ja lämmitti, kun sairastuin
sekä ainoa joka tervehti, kun kotiin saavuin.
Nykyään vaikka sataakin, puhaltavat tuulet voimistuvat luonnossa
Ei väliä, kuinka monta yötä muistelen sua.
Olen silti kunnossa.
Täällä sisimmässäin en unohda Zorroa
väillämme olevaa yhteyttä, kuin myöskään elämänpaloa.
Tai lempeyttä ja voimaa jota sulta sain
Nyt voin mä sanoa vain:
?Terveisiä Koirientaivaaseen??
Mörri 5/2005-27.4/2018
Pentuna hain sinut Ahtialan Herrasmannista ja reissasit mukanani moneen paikkaan.
Parhaimmat vuotesi kuitenkin vietit Myrskylässä Soidinsuolla, jossa sait ulkoilla ja metsästää hiiriä.
Melkein 13 vuoden yhteisen taipaleemme pysäytti leukaluun kasvain. Päätös oli vaikea mutta ehdottomasti oikea. Suru ja kaipaus on valtavaa, mutta säilyt muistoissamme aina.
Kyösti, englanninbulldoggimme.
Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.
20.4.2008-13.4.2018
Ikävöiden perhe Heiskanen
Aapeli kissa 21.3.
Olit 3vuotias pieni ja arka löytökissa kun haimme sinut Porin löytöeläintalosta.
Olit kovia kokenut menettänyt monta kertaa kodin. Meidän luota sait viimein loppuelämän kodin. Sinulla oli luusiloutuma sairaus selässä mutta se ei sinua haitannut olit aina niin onnellinen ja hauska kissa olit tosi rakas minulle ja koko perhe ihastui sinuun.
Olit paras ja rakkain kissani, toit paljon iloa ja onnea ja hauskoja hetkiä elämään
Olit suuri persoona, valloitit kaikki kiltteydelläsi ja viisaudellasi. Osasit Kuunnella niin ilot kuin surutkin ja kehräisit aina niin rauhoittavasti .
Jouduimme sinusta yhtäkkiä luopumaan pahanlaatuinen kasvaimen takia. Olit elämän ilonamme 10 vuoden ajan. En koskaan unohda yhteistä aikaamme ja onnen hetkiä , ikävä on kova ja suru suuri sinulla on aina paikka sydämessäni.koti on tyhjä ja yksinäinen ilman sinua . Toivon ja tiedän että näemme vielä siellä jossakin sen lupaan.Kerro terveiset myös Rolle koiralle Minni ja Mikki kissoille sekä Onnille. Kaipaamme sinua rakas Aapeli kissamme lepää rauhassa ! Muistaen: Merja, Heidi,Outi, Sirkka ja Lasse.
Frank 11.11.2006 - 6.3.2018
Kiitos, että olit olemassa. Maailman parhain kultainennoutaja. <3
Oli kamalaa löytää sinut kuolleena kotoota, mutta voin helpottaa oloani ajatuksella, että lähdit pois saappaat jalassa.
Ikävöiden; omistajat ja Toora
Rikin muistolle
Lähdit liian aikaisin pois vain 2 v ikäisenä. Ikävä on kova, mutta nyt sinun on hyvä olla. Olet mielessä. <3
RUFF, 12.4.2004-17.10.2017
Ikävä on lohduton,
mut tiedämme sun hyvä olla on.
Pulmu
Kuinka vaikeaa onkaan luopua Rakkaasta ystävästä ja kaverista... olet mielessä ja muistoissa aina.
Morellion True Treasure 30.6.2002-10.10.2017
Hyvää yötä ja kauniita unia Pulmu.
Taavi 1999/2000-12.9.2017 (norski)
"Taavi kissa vanha ja viisas oll,
siks suren, kaipaan ja ikävöin niin kovin!
Valtavilla käpälöillä juoksut juostu,
sapelihampailla hiiret hoideltu,
punanenällä halut haisteltu ja
jänikset jäljitelty...
Silkkiturkkia, pörröhäntää ei enää rötköttiä
meidän takan kyljessä kievahtamassa nää..
Mutta unissa ja muistoissa; askel käy yhä keveään,
ja tutut kurinat ja hurinat kuulen yhä mielessään!"
💖NERO 6.2.2005-29.8.2017💖
"Astuin kyytiin iltasoihdun
avaruuteen kulkemaan.
Anteeks anna, että poistun
Luokses jää sydämeni asumaan.
Avaruuden tähtihaasta
tassullani vilkutan
ikiunen ihmemaasta
viestin kerron rauhaisan"
Suur kiitos teille nopeasta toiminnasta, ja saimme rakkaan Neron tänään kotiin.
Rakas Ansi-kissa
Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa
Sen järjellä me ymmärrämme:
Kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
Ei sitä tahdo käsittää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin
Niin monet kerrat tähän rantaan
Olemme tulleet ennenkin
Jättäneet kahdet jäljet santaan
Nyt yhdet vain vie takaisin
Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää
Rakas Rufus
Palasit tänään kotiin luoksemme, vaalimme kaunista muistoasi.
"Jos tulisin joskus sairaaksi,
väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi,
tee se silloin, ystäväni.
Älä anna surunkaan estää,
yritä minun vuokseni kestää
ystävyytemme raskain koetus,
jäähän meille rakkaus, luottamus,
joka kesti monta yhteistä vuotta.
Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua,
autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän."
- Eve Kuismin
Kaivaten; isi ja äiti, sekä koko sinun laumasi.
Fiduli
Rakas Fiji
Eilen saavuit takaisin kotiin pikku uurnassa.
Hetken voit siinnä levähtää,ja sitten laskemme Sinut juoksentelemaan nurmelle joka Sinulle oli niin rakas.
Olet aina sydämmissämme
❤
Dalmatiankoira Simbin muistolle
Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."
-tuntematon-
Simbi saateltiin viimeiselle matkalleen rakkaan lauman ympäröimänä.
Elämäämme jäi iso tyhjiö.
Simbi on sydämmissämme aina. Aina.
Kaivaten
Mika & Mikko
ystävät
Lämmin kiitos Porvoon Lemmikkilääkärien Heidi:lle Simbin vuosien hyvästä hoitosuhteesta.
Remu rakkaamme kissikulta
Vantaalta sinut sinne lähetettiin rakkaamme 25.3.2017 Olisit täyttänyt juuri 16v. Rakas lepää rauhassa, emme koskaan unohda sinua.
Rakas Albert
Tiedän että sinut noudetaan tänään Herttoniemenrannan eläinlääkäriasemalta ja matkaan kohti viimeistä pysäkkiä, tuhkaukseen. Lähdit luotamme sunnuntaina 11 vuoden jälkeen. Kotona on ammottava tyhjyys ja kaikki kyynelvarastot kulutettu loppuun. Ikävä on todella kova ja olemme hukassa ilman sinua.
Me rakastamme sinua Albert nyt ja aina.
- Perheesi <3
Bimbo-rakas
5.8.2016-5.3.2017
Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme. Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä, siellä ilo loppumaton niin kuin enekeliellä... Nyt pääsit rakkaimman ystäväsi Bean kanssa leikkimään ja odottamaan minua.
Minä kaipaan teitä kovin.
Rakas Miro
Päästin sinusta irti, en siksi etten välittäisi vaan siksi, että enkelit pitävät sinusta huolta...
Suru muuttaa muotoaan saadeen kauniin kultaiset kehykset, siinä on sinun kuvasi sydämessäni ikuisesti.
( Miro menehtyi vakavan sairauden viedessä voimat, emme voineet enään auttaa sinua )
Muistoja
Ihania muistokirjoituksia🌹"Tippa linssissä"näitä lueskelen,samalla muistellen omaa rakasta koiraani❤
kovu
Lepää rauhassa ja ilman tuskia uskollinen ystäväni.
Veetille
Rakkain, uskollisin, kaunein Veeti
Lähes 14 vuotta olet ollut kanssani. Olen suuressa kiitollisuudessa siitä, miten luontevasti otit tehtäväsi vierelläni vastaan heti kun yhteinen elämämme alkoi. Olen niin onnellinen, että kohtalomme kietoutuivat yhteen ja että saimme kasvaa yhdessä, sinä ja minä, koska me olimme mitä parhaimmat kumppanit.
Pelkäsin, että riutuisin suruun tai että sairastuisin jälleen ja vajoaisin syvemmälle kuin koskaan ennen. Mutta nyt huomaan, että rakkautesi teki minusta paljon vahvemman. Viimeinen opetuksesi minulle on se, että elämä jatkuu, ja niin sen pitääkin. Ennen pystyin, koska olit kanssani. Nyt pystyn, koska lupasin sinulle. Oudolla tapaa lähtösi on vahvistanut minua ja olen siitä jopa kiitollinen. Olet tehtäväsi suorittanut, täyttänyt kaikki odotukset ja enemmän, eikä mitään muuta tai yhtään enempää olisi voinut sinulta pyytää.
Muistan sinut aina. Et ehkä ole täällä fyysisesti kanssani, mutta olet näkymätön pikkulintu olallani. Siitä ajatuksesta saan voimaa. Kiitos kaikesta sinulle vielä kerran, rakkain, parhain pieni ystäväni Veeti.
Veeti "Sweet Fairytale" 30.3.2003-3.8.2016
Eetulle
Vaikeni hiljaa ääni tassujen
ei juokse Eetu vastaasi enää haukkuen
Nyt on aika kauniiden muistojen
vaali niitä
ja säilytä rakastaen
Suru kun kalvaa ja ikävä on
sä muista
sun ystäväsi nyt hyvä olla on.
Nallu "mummeli" 25.3.2006- 25.01.2016
Olit 1,5v ikäinen saapuessamme elämäämme,olit kovia kokenut jo elämäsi aikana :( olimme sinun neljäs kotisi ja myöskin loppuelämäsi koti <3
Sinut otettiin laumaamme,niinkuin aina olisit ollut siinä mukana,ette koskaan riidelleet Taikan ja Jirin kanssa ja rakkautesi määrä meitä kohtaan oli aivan käsittämätöntä <3
Sairastelit paljon ,mutta niistä aina selvittiin,sillä elämänhalusi oli aivan uskomaton..sairastuit diabetekseen ja sinulla oli ennestään nivelrikko..diabeteksen kanssa pärjäsit..mutta..nivelrikko vei lopulta voimat sinulta ja kipulääkkeetkään eivät auttaneet,joten oli sen niin tuskaisan päätöksen aika :(
Viimeinen yhteinen päivä oli unohtumaton..tehtiin pikku lenkkejä voimiesi mukaan,nukuttiin päikkärit lähekkäin,sait herkkuja joita rakastit ja hellyyttä sait aina viimeiseen hengenvetoon asti..nukahdit ikiuneen niin rauhallisesti sylissäni ja Mä annan sut pois..mä päästän sut pois..musikiin soidessa <3
Koti on niin tyhjä ja myös sydämeni huutaa ikävää..
Mutta kaikista tärkeintä on minulle se,ettei sinun tarvitse kärsiä enää mistään kivuista <3
Kaipaamme ikuisesti <3
Mamma,Iski,Nella ja Ninja
Peni <3 2003 - 2016
..."Kevät, kesä, syksy, talvi
alati vaihtuvat vuorollaan.
Lähtevät linnut, palaavat linnut
Sinä et palaa milloinkaan..."
...tassunjälki sydämessämme ikuisesti....
Miuku 1998-2016
Pieni päivänsäteeni on poissa.
Ikävöiden;
Kristiina Tupala
Rakas pieni poikani!
Ikävöin sua aina! Ramos<3 (13.4.2013-23.12.2015)
Ikuisesti rakkain, tätä ei voi käsittää!
jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut
ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovat mun kuulee
sua aina rakastan
tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää
en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut
oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan..
Ikävä
Suunnaton ikävä Röllipoikaa.Sain pitää sinut yli 20vuotta.Koti tuntuu tyhjältä kun et ole kanssani täällä.
EnkeliEetu 08.12.2004-09.12.2015
Nyt olet tähti,
nyt olet maa,
tuulessa saatamme koskettaa <3
Nuku rauhassa rakas ystävä
Lissun muistolle + 28.11.2015
Jos tulisin joskus sairaaksi,
väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi,
tee se silloin, ystäväni.
Älä anna surunkaan estää,
yritä minun vuokseni kestää.
Se ystävyytemme raskain koetus on mut'
jäähän meille muistot, rakkaus, luottamus.
Meillä oli monta ihanaa yhteistä vuotta.
Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua,
autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän.
Syvästi surren Lissun poismenoa. Lepää rauhassa karhu. <3
<3remulle<3
koskaan ei tiedä onko akaa paljon vai vähän,yht äkkii huomaa et se päättyikin tähän.Me ei unohdeta olet aina sydämmessämme rakastamme sinua nyt ja aina.Lepää rauhassa hyvä ystävä ja vahti.
3.5.2008-26.11.2015
Ikävöiden; Iskä,Sanni,Niko ja karva kamut <3
Vilille <3
Siitä on yli 12 vuotta, kun sain sinut syliin ensimmäisen kerran, pienen mustan pörröisen koiranpennun. Ja siitä hetkestä lähtien minä, äiti ja isä sinuun rakastuttiin, niin kuin mummokin joka sanoi että hän ei koskaan ole eläimistä pitänyt, mutta sinä olit ainoa. Mummon mukaan sinä olit "puhetta vaille valmis", kun olit niin viisas ja ymmärsit kaiken mitä sinulle sanottiin. Naapurin iäkäs täti kirjoitteli sinusta aina runoja. Niin monia ilon ja surun hetkiä mahtui kaikkiin näihin vuosiin, minä muutin kotoa ja sinä jäit äidin ja isän hellään hoivaan. Alkuun ikävöit kovin, mutta opit pian, etten minä sinua hylännyt. Toin poikaystäväni ensimmäisen kerran meille ja te olitte heti ystävät. 3 vuotta sitten oli mummon aika lähteä, viimeisinä hetkinään hän vielä sinusta puhui, niin tärkeä sinä olit. Maanantaina oli sinun aikasi jättää meidät, olin vierelläsi viimeiseen hetkeen saakka. Toivottavasti tunsit kun silitin sinua hellästi. Nyt jokainen hetki ilman sinua tuntuu kuin joku iskisi puukon sydämeen. Me olimme ne maailman onnekkaimmat ihmiset jotka saimme sinut ja olit ilonamme kaikki nämä vuodet, kukaan ei voi niitä onneksi viedä meiltä. Saimme täydellisen koiran, jonka sydän oli puhdasta kultaa. Me rakastetaan sinua aina, ikävä on järjettömän suuri, mutta olethan sitten vastassa kun me kukin vuorollamme tulemme luoksesi. Mummo pitää sinusta huolen siihen saakka rakas <3 Hyvää matkaa Vili, nuku hyvin kulta <3
IRISH kesäkuu 2000-21.9.2015
Irish Irlannin pelloilta Suomeen pelastettiin.
Hän tuulta ja peltoa pelkäsi.
Hän Suomea hyvin ymmärsi, kun punaisen kynän lattialta käskystä keräsi.
Hän kerran Hennaa korvasta puraisi, siihen kertaan lopetti.
Hän meidän muut koirat tavoille opetti.
Nyt on vaivaa monenmoista, kuulo ja näkö heikentynyt ja vauhti hiipunut.
Elämänhalua sinulla vielä ois, mutta nyt päästän sinut kivuista pois. Olet <3
Iida ❤
Suuri ikävä meillä kaikilla! Halaus viimeiselle matkalle ❤
Mikko-pojalle
Hyvää matkaa Mikki-kissa. Nyt on kivut poissa. Terveiset sinne jonnekin myös Elsalle, Ringolle, Tipsulle ja Hipulle.
Tapaamista ja uutta yhteistä elämää odottaen
Kiitos Maija kaikista vuosista, jotka oli meidän kanssa. Me rakastettaan sua aina ja ikuisesti.
Tulevaisuudessa tavataan ja silloin ei ole riemulla rajaa.
Kerro terveisiä Tessulle, Villelle, Mantalle, Manulle, Monnille, Viirulle ja Neiti Eemelille myös.
Tulevaisuudessa tavataan ja silloin ei ole riemulla rajaa. Silloin taas ollaan kaikk yhdessä. Pitäkää huolta toisistanne.
Zeno
Muistatko vielä sä eilisen
jakaa sen kanssasi sain
sä niin olit lähelläin
sylissä omanain...
muistako vielä sä eilisen
olla mö sain onnekain
nuo päivät ohitse on
ja jäi..
vain kaunis kaipuu...
Kaipaan sua rakas pieni koirani, sä täytit mun maailman valolla.
Nyt ei ole kipuja, saat juosta vapaana. Minä kestän sen ikävän, koska tiedän, että sä et kärsii. Kiitos niistä 8,5 vuodesta.
Sinuun mamma
Viiru-rakas
Suru on suuri ja lohduton ,mut tiedämme- sun
hyvä olla nyt on. Hyvää matkaa rakas Viiru
meillä on sinua kova ikävä.
Muistaen Mamma ja Ukko
Nalle 17.4.04-27.8.15
11 vuotta olit rinnallani hyvinä ja pahoina päivinä. Rakastan sinua ja ikävä on kova..
Niin paljon jäi vielä kokematta.
Lepää rauhassa rakas..
Taavi!
"Älä sure että lähdin,sydämees jään asumaan,täältä
takaa tähtitaivaan häntääni mä heilutan,elämän mä
elin parhaan,sua aina rakastan"
Rakasta kisua suunnattomasti ikävöiden,elit vain 2v4kk
Nyt on kivut poissa,nuku rauhassa!.
Simba- rakas 20.7
Olit elämäni ilo 14 vuoden ajan.Sinulla on aina paikka sydämessäni. Minulla on nyt suunnaton suru ja ikävä.
Kiitos kaikista vuosista Simba.Lepää rauhassa kultainen kissaenkeli.
Kulkijapoikamme on nyt poissa
Kulkijapoikamme ikiuneen nukkui ja vain muiston lämpimän jätti.. Rakastan ja kaipaan sinua niin valtavasti , että eläminen ilman seuraasi tuntuu mahdottomalta. Tapaamme vielä, siitä olen varma ja sen myös lupaan.. Koti on nyt kylmä ja hiljainen paikka, jota lämmittää vain muisto
Jordan
Buut Gala. Het was nog weer leuker dan vorig jaar. We zijn er volgend jaar zeker weer bij....
Hyning
Sydämeni on palasina kaipuusta ja surusta! Lepää rauhassa rakas ihana kissani!
Hyning
Ikävä on suunnaton, ilman sinua tyhjä koti on.
ELVIS <3
Kovin lyhyt oli elämäsi,mutta sitäkin rikkaampi. Toit meille ilon elämään ja paljon rakkautta.
Kovin vaikea hyväksyä että lähdit liian aikaisin,mutta olen onnellinen niistä päivistä mitkä sain viettää kanssasi. Mun oma Elppa <3 olit hyvä poika <3 <3
Rakkaudella Kati
Rakkaalle Miolle
MIO OLIT elämän ilo ja riemun tuoja. Kaipaamme sinua suunnattomasti. Nyt on hyvä olla äidin vieressä. Kaipuu silti on suunnaton. RIITTA, Markku ja Obelix
Eetu 13.8.-02-17.2.-15
Hyvää matkaa Eetu! Olit koirista parhain.
Rakkaudella muistaen.
Perheesi.
Pluto 27.3-06-9.12-14
Anna anteeksi Pluto kyyneleet nää ne rakkautta on ja ikävää..Maailman kiltein bernipoika,rakastamme ja kaipaamme sinua..hyvää matkaa poikamme <3 <3
Viirulle-kissalle
Meillä on ihan kamala ikävä sun höpsöjä tekemisiäsi. Onneksi nyt olet kivuista poissa ja saat juoksennella ja leikkiä mielen määrin. Kerrothan terveisiä myös Manulle, Monnille, Villelle ja Mantalle.
Voi kumpa olisit voinut olla luonamme pidempään kuin reilut 1.5 vuotta. Me rakastetaan sua yli kaiken.
Sari, Minttu ja Kassu
ps. Me nähdään vielä aivan varmasti. Silloin riemulla ei ole rajaa.
Bumba
Rakkaalle Labbis-pojallemme kiitokset yhteisestä ajasta, jonka saimme jakaa kanssasi.Suru on suunnaton, mutta kauniit muistot sinusta tuovat lohtua ikävään.
Rakkaudella kotiväki
Nana
Kiitos näistä vuosista joina iloa meille toit , aina iloisesti häntää heiluttaen olit ovella vastassa. Nyt 3.11 jouduimme sinut luovuttamaan koirien taivaaseen siellä et enää tuskia tunne vaan jälleen voit juoksennella vapaana ja kivuitta ikuisesti.
Josse murua ikävöiden♡
Kauniina päivänä kesäisen hiljeni sydän läheisen.
Samalla syttyi taivaalle uusi tähti, koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen, vihreillä niityillä ajattomuuden. Tuskaa, kipua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja rajaton. Lohtuna vain muistot niin rakkaat on.
Hyvää matkaa rakas Josse, täällä sinua kaivaten Jonna, Susku, Pasi, Anne ja Luka
Ranelle (Ransu-Petteri) 27.5.2006-4.7.2014
Minä saatan sinut pehmeään lehtoon, koirille varattuun ikuiseen kehtoon. Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen. Silitän kerran, itken kesäsateen verran. Ihan kaikesta kiitän, muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.
Saat juosta lailla tuulen, vihreillä niityilla ajattomuuden. Tuskaa, kipua, surua ole ei, uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei. Hyvää matkaa pikkuinen! <3
Suru on suunnaton!Liian lyhyt aika meillä oli yhdessä, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja ikuisesti. Rico-hauvakin sinua kovasti ikävöi. Lepää rauhassa poika pieni.
Kunnes jälleen tapaamme
Kaipaamme rakas Frederick meidän ajokoira nyt kulunut kaksi vuotta. Levätä rauhassa ystäväni.
Rakkaalle kisullemme
Jossakin kirkkauden maassa kuljen.
Taakka harteita ei paina,
se on poissa.
Kukkaportin avaan,
suljen.
Hengittelen ilmaa
kevyttä kuin tuuli,
joka puu on ystäväni
hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki ihanassa maassa.
Kaken muistolle
Kake!
Hiljeni askel, muttei rakkaus muihin!
Me kaipaamme Sinua niin.
Nuku nyt rauhassa ilman kipuja ja tuskia.
Olet aina meidän rakas koirapoikamme!!!
Tarja ja Pentti
Babylle
Sinä tulit suoraan sydämeen, sinä toit lohdun murheeseen. Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin, jäät luokseni ainiaaksi ajatuksiin. Nuku rauhassa pieni koiraenkeli. On ikävä suuri ja loputon.
Rakas Pöhkis Tohkis
Olet elämäni valo edelleen ja elät sydämessäni, sinä rakas, kaunis, nöyrä, palvelualtis, kiltti, innokas kisakaverini ja elämänkummpanini 10,5 vuoden ajalta. Olet opettanut minulle kärsivällisyyttä, huumorintajua, nöyryyttä, toisten ajattelemista, olet antanut sanoinkuvaamatonta rakkauttasi minulle, luotit minuun aina tilanteesta riipumatta. Viimeisenä kuukautena olit edelleen alistuva ja nöyrä palvelijani, annoit monien ihmisten auttaa sinua, kertaakaan et murissut, et edes irvistellyt. Diagnoosin saatuani, luusyöpä, kerroit minulle ulvomalla rintaani vasten, että ett jaksa ja että minun pitää nyt luovutttaa, en pysty sinua auttamaan vaan minun pitää päästä irti, kerroit sydäntä raastavasti kuinka helvetin kipeä olit. Rakas koirani, kipusi on ohi ja nautit nyt kivutonta elämää. Kiitos Rakas Pöhkis Tohkis kun sain kulkea viimeisen matkan kanssani ja saattaa sinut kivuttomaan tilaan. Kuolemasi oli rauhallinen ja kaunis, tunsin sielusi irtautumisen ja tiesin, että olet siirtynyt kivuttomille metsälenkeille. Olet aina sydämessäni ja kuljet rinnallani ja mukana elämässäni. Tiedän, että keskustelemme päivittäin, tiedän että tunnen läsnäolosi. Suruni ja tyhjyyteni on sanaton. Kiitos yhteisestä elämästä ja kokemuksista.
Maximus -rakas 13.5
Olit elämäni ilo 7 vuoden ajan.Sinulla on aina paikka sydämessäni.Minulla on nyt suunnaton suru ja ikävä.Kiitos kaikista vuosista Maximus.Lepää rauhassa kultainen kissaenkeli
Skrållan 9.3 2014
Olit elämäni ilo15 vuoden ajan.Sinulla on aina paikka sydämessäni.
Minulla on nyt suunnaton suru jä ikävä.Kiitos kaikista vuosista Skrållan.Lepää rauhassa kultainen kissaenkeli.
IRIS KULLANNUPPUNI
Iris-rakas kullannuppuni! Pääsit keskiviikkona Taivaan kotiin sylissäni loppuun asti. Ikävä on suunnaton, ilman sinua tyhjä koti on. Kiitos kun tulit eilen sanomaan että sinulla on kaikki hyvin, olit pirteä ja iloinen. Kiitos kun sanoit että nyt pääsemme yhdessä joka paikkaan. Olet vierelläni kuitenkin.
IRIS 10.6.1999 - 9.4.2014
Sankarittaren Donna 21.4.04 - 28.3.14
Ihanan bokserityttömme muistolle:
" Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata.
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
enää ei kipu elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän sun hyvä olla nyt on."
... ja jos joskus syliin mustan maan,
mä sua joudun saattamaan
- niin minä sinua vaan!
Kisu Kulta
"Kun aika on
niin saavuthan
silloin luo
mä ilmoitan
kun on päivä tuo
Kun aika on
niin heti saat
sen tietäää
mä en voi olla kertomatta, en.
Kun aika on
niin auringon
näät nousevan
ja kuulet mun
sua kutsuvan
kun aika on
taas leikitään
Sinut jälleen nään
Sinä saavuthan
kun aika on
niin uudelleen
sä kaiken saat
mä leikistämme silloin totta teen."
Seija Simola: Kun aika on (1969)
Kun aika tuli; Kisu Kullan muistolle maaliskuussa 2014<3
Gizmo 7.3 2014
Olit elämäni ilo 13 vuoden ajan.Sinulla on aina paikka sydämessäni.
Minulla on nyt suunnaton suru ja ikävä Kiitos kaikista vuosista Gizmo
Lepää rauhassa kultainen kissaenkeli
Nokinenän muistolle
Hiipui voimat tassuista, sammui pilke silmistä.
Tuli päivä viimeinen, loppu ajan yhteisen.
Kiitän jokaisesta päivästä,
kaikista elämän hetkistä kanssasi.
Ikuisella rakkaudella,
Sari ja Sfenka
Rakkaalle Nallelle 07.03.2000-04.02.14
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.
Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.
Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.
Et haluaisi minun kärsivän,
kun aika koittaa, anna minun mennä.
Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta, pysy luonani loppuun asti.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.
Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina."
"Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi päästä?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä. Parhaani yritän ja koitan hetken tässä olla,
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua, Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua pois."
Viiville
Hoivaa minua. Anna päivittäin hyvää ruokaa ja raikasta vettä ja pala puhdasta luontoa. Ethän palkitse vilpitöntä uskollisuuttani lyömällä minua? Vaikka oletkin töistä väsynyt älä hermostuksissasi potki minua, älä huuda minulle sillä kuuloni on herkkä. Suojaa minua kesän paahteilta ja talven viimoilta. Anna minun olla luonasi, sillä ikävöin sinua jokaisena hetkenä kun olet poissa luotani. Ethän anna elämäni olla pelkkää odotusta ja pettymystä, sillä elän vain sinulle. Ethän vaadi minulta sellaista, mitä en ymmärrä, sillä teen kaiken voitavani. Onhan minulla sydän vilpitön! Kuuntele kun puhun sinulle omalla kielelläni. Kun voimani ovat lopussa, päästä minut lepoon tuskattomalla tavalla. Amen.
Sinua ikävöiden
Kotiväki
Pörri 1994-2013
Ensimmäinen joulu takana ilman Sinua. Nukuit pois elokuussa mutta ikävä ja kaipaus on edelleen läsnä. Joulu toi mukanaan surun ja haikeuden, ikävän kaikkia niitä 19 joulua jotka sain viettää kanssasi. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin siellä jossain.
Flagstones Sound the Music
Urmas 7.5.2001 - 26.12.2013
* viimeiset vilkutukset, luokse häntää heiluttaneen löysivät eilen kauneimmat ajatukset*
Suru suuri on päivissä näissä, sen ikävä itselleen vie.
Onnellisia kaikki menneet ja yhdessä kulkemamme tie.
Urmaksella on paikka, jossa hyvä olla on.
Muistoissa ja sydämissä lepää kaveri huoleton.
Voi maailman taakseen jättää, luottavaisena hymyillen.
Vaikeampi paikka on jäädä, ystäväänsä saatellen
Hyvää matkaa maailman parhaalle borderterrierille!
Taikalle ♥
Ei kauniimpaa ja ihanampaa setteriä maailmassa ollut
Kuin sinä rakas murusemme olit ♥
Olit vasta vajaa 8v kun jouduimme saattamaan sinut
suuren surun saattelemana enkeleiden luokse..
Kaikista hoidoista ja sinun sitkeästä taistelusta huolimatta
munuaisten vajaatoiminta vei rakkaamme pois luotamme :(
Tämä ikävä ja suru on sanoinkuvaamatonta, mutta vaikka meidän suru
ja ikävä alkoi niin sinun kipusi päättyi ja nyt saat kirmata siellä kivutonna
isoveikan kanssa ♥
Ikuisesti kaivaten mamma, iski, Nallu ja Onna
Kiitos
Herra Puuhka on palannut kotiin, kiitokset ja hyvän joulun toivotukset SET:n poppoolle:)
Pienelle pennullemme
Pieni hauva pehmoinen,
juoksee yli niittyjen.
Kuulee kuiskeen tuulen hennon,
näkee pienen enkelin lennon.
Ajattelee et tää on tässä,
elämä ois päättymässä.
Nukkuu siellä rauhassa,
ilman murheen hiukkasta.
Hän on siellä onnellinen,
minä täällä murheellinen.
Hyvää palvelua
Halusin vain sanoa että teidän palvelunne on korvaamaton, ja hyvin paljon kiitoksia siitä.
Shelttipoika Leevin muistolle
Niin lähti poika taivaankotiin,
luo toisten koiraenkelten. Hän muistot
rakkaat meille jätti, tuo Leevi-pappa kultainen
29.10.2002 - 31.10.2013
Rakkaudella kotiväki ♥
Rakkaan Elmon muistolle
Mä vielä täällä käyn
sä tunnet aina sen
kun outo lämpö olkapäätä koskettaa
Mä tuun sun uneesi
sua katson hymyillen
voi pieni lintunen,
et surra saa
Kai muistat, kuinka kysyit
Minne kuolemassa joudutaan?
Enkä mitään pystynyt
mä kertomaan.
Mä vielä täällä käyn
Sua vielä suojelen
sen enempää mä en
voi paljastaa
Mutta ei ole mitään
pelättävää
Vielä täällä vierelläs mä oon
sua hylkää en
mun pieni lintu, vierelläs mä oon
joko tiedät sen?
Kun täältä lähdetään
henget jäävät elämään
Vielä täällä vierelläs mä oon
Elmo 9.5.2011-28.10.2013 Elmo elää ikuisesti mamman sydämmessä!<3
viirulle
Kiva että olit meijän kans 10 vuotta jäämme kaipaamaan sinua kovasti . Olit ihana kissa meille , Voi kun lähit liian aikaisin pois meiltä . Oltais pidetty sinua viellä monta vuotta. Aku jäi kaipamaa sinua kovasti . Olit paras kissa aina ,tule takasin vielä meile pusuja haleja paljon =)
elmolle
et tunne kipua et tuskaa.moni jäi kaipaamaan sinua.niin paljon se sattuu,mut tiedämme että sulla on hyvä olla ,siellä missä olet.
Tiksu-koirallemme
Tiksu -ystävämme on pois. Hän oli mukana elämässämme 14 vuotta. Sai kuolettavan piikin 11.10.2013 ja klo 8.45 hän siirtyi koirien taivaaseen.
Muistamme sinun viisaat, mantelisilmäsi ikuisesti. Sinun tassusi ääniä ei kuulu enää kodissamme, katselemme valokuviasi. Olit pieni, kun tulit meille, vasta kahdeksan viikon ikäinen. Siitä alkoi sinun elämäsi perheemme jäsenenä. Niin rakas, niin ihana, ei tule toista Tiksua enää koskaan. Olit niin ainutkertainen.
Sinua ei voi unohtaa koskaan. Annoit sisällön elämäämme.
Cara-rakas
Olit elämäni ilo 14 vuoden ajan... Olit noin 4-vuotias kun sain sinut. Eilen 26.10.2013 jouduin tuskallisen päätöksen eteen ja päästämään sinut kissojen taivaaseen. Elit pitkän ja hyvän elämän, lopussa olit jo kovin väsynyt. Sinulla on aina paikka sydämessäni enkä koskaan unohda sinua vaan rakastan ikuisesti. Toivon että tapaamme jälleen kun oma aikani koittaa! Sydämeni on palasina kaipuusta ja surusta! Lepää rauhassa rakas ihana kissani!
Rakkaille kissaystävilleni
06.09.2013 oli Simba-Daalia Kukka-Maarian aika lähteä jo joulukuussa 2011 edesmenneen "sisarensa" Tigru-Tilda Pikku-Hildan luo "pilven reunalle"
Sain viettää näiden ihanien karvatassujen seurasta melkein 17 vuotta. Nyt on tassujen taaperrus ja hyvänolon kehräys tauonnut. Niin paljon teitä rakastin ja tulen aina rakastamaan. Jokainen muisto on kallisarvoisena sydämessäni. Kiitos pikku ystävilleni. T. Mamma
PÖRRI 1994-2013
Pörri, elämäni valo, nukkui pois 19 vuoden ja 4 kuukauden ikäisenä 5.8.13.
Tapaamme vielä, niin toivon ja uskon.
Rakas Kurre 1.5.2008-13.8.2013
Olit aina täydellinen sisältä ja päältä-ainutlaatuinen viimeiseen hetkeen asti..Rikastutit elämäämme monin tavoin ja jaksoit yllättää vielä viimeisenäkin päivänä-uskomaton elämänhalu sinussa virtasi vielä pitkään senkin jälkeen kun aloit laihtumaan-aina viimeiseen hetkeen saakka..
Kiitos hienosta yhteisestä matkasta kaveri-jäljelle jäivät valtava suru ja ikävä-toivottavasti kohtaamme vielä joskus..
Lepää rauhassa-nyt sinun ei tarvitse enää tuntea kipua eikä väsymystä-olet ansainnut rauhan sielullesi ja ruumiillesi.
Olet muistoissamme nyt,aina ja ikuisesti ihana,pikku ystävämme Kurre.
"Suurin suru on sanaton-syvin kaipaus äänetön."
Rakkaalle Bellalle
Ikuisesti et rakkaasi luona olla saa. Joskus on aika luopua, jää ikävä sydäntäsi kalvamaan. En voi hyväksyä sitä, että ikuisesti poissa olet, vaan kapaamaan sinua jäivät tänne monet. Tänne jään yksi seisomaan, yksin sinua kaipaamaan. Nyt ymmärrän, että oikein sinulle teimme, sillä olisihan se kamalaa jos kärsisit, joten ikiuneen sinut veimme. (runoilija tuntematon)
rakas Aatuni 2001-2013
Iso Kiitos mukavasta ja ymmärtäväisestä palvelusta t.Noora ja Aatu-Dogo (kiitokset myös Vilma-kisulle)
Mona
1.6.2013 oli aikasi täysi, niin kiitollisena siitä että saimme jakaa yhteisen matkan, niin äärettömän surullisena siitä että sen täytyi päättyä. Mutta maailman paras koira ansaitsi sen että sai lähteä arvokkaasti kun sen aika oli. Lepää rauhassa rakkaamme <3 uskon että vielä kohdataan. Pysyt sydämmissämme aina <3
Nesseli 2.5.1995-6.5.2013
Nesseli eli täydellisen kissanelämän kanssani alusta loppuun... 18 vuotta ja neljä päivää. Vaikka tuon aurinkoisen toukokuisen päivän saapumisen osasi jotenkin jo aavistaa, niin vaikeaa se oli. Onneksi minulla oli viisautta ja voimaa tehdä Nesselille se viimeinen rakkauden työ.
Tähän sopii ystävämme Mirkun laittama pieni kaunis kirjoitus...
"Nesselille hyvää matkaa sateenkaarisillalle Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa koskaan."
Nesseliä jäivät meidän lisäksi ikävöimään Nekku, Nelli, Nella ja Nuppu -kissat.
Pyry 15 v 4kk...
Pyry-Poika on poissa! Eipä ole enää heiluhäntää ottamassaa vastaan kotiin palaajaa, kuten niin monesti ennen. Tippa on oleva silmässä vielä monesti. Palaat nyt alkulähteillesi Myrskylän metsiin...
Hyvää matkaa poluillesi tuon puoleiseen, koko kotiväen puolesta.
Rakas oma Siiri ranskanbuldoggimme 14.3 2013
Pois olet mennyt vain muistosi jää,sen ymmärän nyt en suo koskaan nää.Niin paljon se sattuu kun nään kodin tyhjäksi jääneen,en estää voi kyyneltäkään yksin itken mä ääneen.
Olit niin hyvä ,iloinen ja ainutlaatuinen ystävä.Kaunis muistosi lämmittää.
Santulle
Hyvää matkaa, rakas ystävä!
Mantalle
Muistatko ystävä pentuuttain
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.
Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.
Et arvannut, silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu pentu tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.
Silloin huomaat sen jo sinäkin
olen aarteesi rakkain ja parahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.
Omaa tehtävää rinnallas suoritan vaan
sen huomaan, - hellyytes tuntea saan.
Niin rikas on kaikki eloni tää,
kauniit aatokset sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.
Oli mieleni avoin ja rehti se ain
en tunne vilppiä rakkaudessain.
Ohimollani kannan jo hopeaa
se arvoani ansaittua kaunistaa.
Niin paljon muistoja vuodet toi,
niitä aarteistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt, ei silmät nää,
pian loppuukin muistojen kirjani tää.
Donkki
Kiitos ihanista hetkistä.
Taunolle
Viimeinen aamumme kotona , sanoin , että lähdetään lääkäriin ja kuin ymmärtäen sinä kävelit eteiseen päin ja pysähdyit katsoen ulko-ovea päin ,
ikäänkuin olisit sanonut emännällesi , että emäntä-rakas nyt minun pitää lähteä , älä sure , mutta olen jo väsynyt. Elämäni raskain päivä , jossa vielä oli toivon pilkahdusta päättyi suureen suruun 31.12.2012 , kun silitin viimeisen kerran pehmeää turkkiasi ja kuiskasin korvaasi Hyvää Matkaa...suru on vielä suuri , mutta tiedän , että jonain päivänä taas saan leikkiä kanssasi.
rakkaalle Kiralle
Olit 6v kun tulit meille, kaunis ja kiltti aprikoosi villakoira neiti, 8 ihanaa vuotta saimme viettää kanssasi kiitos niistä vuosista kunnes tuli aika jättää hyvästit kun olit 14v ja saattaa sinut viimeiselle matkalle joka tuli yllättäen, nyt olet hyvässä paikassa kavereiden luona ilman kipuja. Ikävä ja suru on suunnaton ja rakkaus säilyy ikuisesti, SET hoiti tuhkauksen hienosti ja eilen palasit takaisin kotiin kauniissa uurnassa ja uurna pääsi aitiopaikalle ylimmälle hyllylle.
emma
rakas kissamme,kaverimme emma,joka kanssamme kuljit 19 vuotta. emme koskaan unohda sinua,iloista,kilttiä ja tempperamenttista ,kehräävää kaveriamme.jätit ison tassunjäljen sydämiimme ja tulemme aina sinut muistamaan. nyt pääsit vallun luokse taivaaseen,älkää siellä tapelko vaan leikkikää keskenänne kuin pentuina.hyvästi emma.kiitos yhteisestä ajastamme.olit hyvä ystävä.
SANTTU
KAIPAAN SANTTUA ON PARAS YSTÄVÄNI NUKUIT AINA MINUN KANSSANI JA TEPSUTTELIT MINUN TAKANAANI KUN KÄVELIN KOTONA SISÄLLÄ JA ULKONA JÄIT LAULAMAAN, ULISEMAAN KEITTIÖN PÖYDÄLLE KUN LÄHDIN TÖIHIN SIINÄ ISTUIT KUN TULIN KOTIA KEITTIÖNPÖYDÄLLÄ LEMPINIMESI OLI SANDEI KILTTI HELLÄ HYVÄ OLI VAIKEAA LUOPUA SINUSTA OLIMME YLI VIISITOISTAVUOTTA YHDESSÄ SAIRAUS VEI SINUT HUONOMMAKSI PITI TEHDÄ ELÄMÄNI VAIKEIN PÄÄTÖS.
Kiitos, rakkaat pikkujellonat
"Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua,
kohti lämmintä ja elävää valoa.
Tahdon lähteä.
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän.
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä saan kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkiani kostuttaa.
En ole kaukana,
lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua.
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois."
Teksti lainattu netistä nimimerkiltä Sydänjää
19-vuotiaita kissasisaruksia, Nancyä jolle dementia toi suuren hädän ja Nitaa, joka monta vuotta jaksoi taistella maksan ja munuaisten vajaatoimintaa vastaan suunnattomasti kaivaten.
Nancy kuoli syliini 8.11.2012, Nita kuoli syliini 7.1.2013
bimulle
sinulla oli kiire mailmanlopunpäivänä 21.12.2012 ajattelit että ruoka loppuu ja niin lähdit klo 21.00 kilpahippasille, toivotaan että siellä on paljon syötävää ja saat juokennella orvienkanssa hippaleikkiä.
Me kaikki jäätiin kaipaamaan sinua Raxu joka etsii sinua yhä nurkista + Netta ja Aki ja Marja ja Sami ja Eila-mummi ja monet muut Bimun kaverit.
Kiitos vielä kerran <3
Nike, kiitos kun tulit vielä lähtösi jälkeen viimeisen kerran hyvästelemään, kehräsit, ja kerroit että sinun on siellä taivaassa nyt hyvä olla, vaikka onkin ikävä. Olet aina lähelläni!
Nike Ninnuli Nannuli Taipale
Liekki lyhdyssäsi syttyy, tiedän täällä vielä oot, ja jossain vielä saan sun turkkiasi silittää.
Ensimmäinen, alkukisu,harmaa-mustaraidallinen pieni maatiainen, hypit 4:llä jalalla keittiön pöydän alla tuolien väleistä kun tulin koulusta kotiin. Katsoit minua suurilla vihreillä silmilläsi, täynnä elämää. Annoimme nimeksesi Nike, (kreikkalainen mytologia voiton jumalatar). Olin 7 vuotias, olit meillä 18vuotta. Kiitos kun olit lähelläni, kehräsit ja autoit minua, yksin en olisi selvinnyt, yhdessä kasvoimme, rakas perheenjäsen, kuin pikkusisko. Sairastuit, kaikkemme yritimme, mutta 18.9.12 lähdit pois luotamme, vanhana ja väsyneenä. Minulla on nyt suunnaton suru ja ikävä. Kiitos kaikista vuosista Nike, kiitos, voi hyvin, siellä missä nyt olet, kultainen kissaenkelini.
Olet muistoissamme nyt, ja aina, Nike.
Ida
Ei meitä voi enää kukaan erottaa,nyt olet kivuton,vaikka en voi ymmärtää,miksi näin pian? Olisi vielä ollut monta vuotta,jotka meidän olisi pitänyt kulkea metsissä. Ilonen leikkisi on nyt ohi. Muistan iloisen katseesi ikuisesti,lepää rauhassa,koirien taivaassa.
Mohkulle 30.04.2009-1.10.2012
Keinutan,kuuntelen,sut suojaan peittelen.
Keinutan,myöhä on,jo kuulen aallokon.
Ethän pelkää pimeää,siel on monta kynttilää
ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan.
Nuku vain,jos väsyttää,vielä valvon vierellä.
Ja lohtu on mulle,
että siel on kaikki sulle.
Levätkää rauhassa kaikki kauniit,rakkaat koirani.
Viljami 1997-2012
Olit rakas ystäväni 15 vuotta, puolet elämästäni. Kaipaan sinua suunnattomasti ja rakkauteni sinua kohtaan ei kuole koskaan, vaikka sinä oletkin poissa. Jaoit kanssani kaikki ilot ja surut. Toivon että joskus vielä saan sinut syliini kehräämään ja näen lempeän katseesi. Siihen asti säilön sinut muistoihini ja sydämeeni, rakas ihana ystäväni. <3
Leksa, rakastakin rakkaampi ystävä
Aurinko laskee, jo pitenee varjot. Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on Ystävä kallehin. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulussa kukkiva kunnas, ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Ihanaa ja rakasta ystävää ikuisesti muistaen.
17.10.1999 - 8.8.2012
mami, Oskari ja Jamppa
Blacki 27.2.2001-28.7.2012
Se mitä olimme, olemme nyt. Se mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä, ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani. Kun pysähdyt kukkulalla katselemaan kaukaisuuteen ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua, etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi. Ole hiljaa. Sulje silmät. Hengitä. Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi aina sinussa.
chihumme muistoa kunnioittaen!
M.M.
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoilla ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä.
ikävä pohjaton
Minni eli 19vuotta ja 7kuukautta
ikävä pohjaton
Eilen lähdit Minni kissojen taivaaseen ,kivut on poissa. Syntymästäsi kuolemaasi asti olit ilonamme. Kiitos!
RÖLLI
Voi meidän Rölliä, isoa pitkäviiksistä kollia.. Oli kauheaa päättää lähdöstäsi luotamme, mutta syöpä sinua kiusasi ja vei ilon elämästäsi. Olet ollut nyt viikon siellä Lehtolassa. Haluaisin tulla käymään, mutta ei sinne pääse. Lepää rauhassa, kun suljen silmäni, kuulen kehräyksesi. Kiitos.
Rocky on palannut kotiin
On meillä salaisuus yhteinen, vain sinä ja minä tiedämme sen.
Sillä minä vain näen sinun nukkuvan edessä takan hehkuvan,
ja minä vain voin käteni ojentaa ennen kuin uni vallan saa
ja tuntea elävän lämpösi ja silittää silkkistä päätäsi.
Ja minä vain metsäpolulla kulkien voin nähdä edessäin
sinun juoksevan kanssa tuulien niin nuorena ja vapaana näin.
Ja minä vain voin nähdä sinun purossa kahlaavan,
ja kun sua kutsun kuiskaten, minä vain näen ruohon taipuvan.
Viimeinen käsky on annettu "vapaa." Uutta käskyä ei enää tule.
Niin vähän aikaa saimme tämän suuren koiran suuresta rakkaudesta nauttia. Nyt on kaikki pojalla hyvin, kukaan ei enää satuta. Poikaraasua oli kohdeltu kovin kaltoin entisessä elämässään.
Rakas Pullukkani
Monta vuotta sain pitää sinut luonani ja viettää hauskoja hetkiä kanssasi, kun aika eron koitti, hetki oli vaikea tehdä päätös sinusta luopumisesta. Nyt sulla on kaikki hyvin ja voit juosta muiden koirieni kanssa kilpaa vihreillä niityillä ilman kipuja ja sairauksia. Hyvää matkaa Pikku Pulla.
Kiitän hyvästä palvelusta ja lohdutuksesta jonka teiltä sain.
Iltaisin he sytyttävät kynttilän
ja hämärtyvän taivaan alla vaistoavat
että kissa ei ole enää kissa
eikä yksikään joka elää ota koskaan
sen paikkaa, joka lähti.
-Tomi Kontio
Kultaiselle Beltsille (Pyllelle)
...Usein mä tunsin, mua ymmärrä ei tässä maailmassa varmaan kukaan. Tieni kun metsään ja poluille vei, silloin sinä kyllä kelpasit mukaan.
Sitten sammui säde viimeinen, siitä kiinni pitää voi mä en.
Sä oot mun pieni rakas ystäväin, juosta kanssas mä sain lailla tuulen. Niin lämmin tunne herää sisälläin kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen...
Lepää rauhassa kultaisten koirien taivaassa.
pienikoirani, perhonen .
sinä rakas ystävä etaavistanut että sullekäynäin. toinenaiheuttaa sulletämän, karmean kuoleman, jostajouduitkärsimään jonkinaikaa.ikävä on kova.paavo
kaipaan sinua riki
jos ajan saisin takaisin sen meidän yhteisen retken.mitä siitä muuttaisin vain sen viimeisen hetken. olit vielä pentu . miksi kävi näin. suru on kova
Suru on suuri
Niin yksin seison suruni kanssa. Ei kukaan joka sitä ei ole kokenut, voi käsittää kuinka lohduttomalta tuntuu ystävän menetys.
Kiitämme hyvästä palvelusta ja lohdun sanoista.
Kiitos palveluksista
Kiitos lemmikkieni viimeisistä palveluksista vuosien varrelta.
Taikametsä
Oletko kuullut tarinan,
kertomuksen niin uskomattoman?
Se kertoo ihmeellisestä paikasta,
jossa pimeyskin tulvii auringon valoa
Sinne kuljetaan pilvilaivalla,
portti Taikametsän sateenkaarisillan alla
Siellä kaikki Taikametsän eläimet,
suuret, pienet, kaikenkokoiset
Yhdessä onnellisina leikkivät
aalloissa auringon säteiden kylpevät
Kukaan ei siellä koskaan satuta
Kukaan ei kahlitse, pidä vankina
Kukaan ei hylkää talvipakkaseen
Ota omakseen vain kohta jättääkseen
Sinne sinä olet menossa, rakkain aarteeni
Silitän hiljaa poskeasi,
kerran viimeisen kuiskaan korvaasi
Enää ei kukaan sinua satuta,
enää ei tarvitse pelätä, ei paeta.
Siellä jossain olet taas ehjä ja iloinen.
Olet suojassa Taikametsän pienten enkelten.